Sain eilen tehtyä koruksi asti yhden emalikurssin paloistani. Tässä prosessissa hauska juttu oli, että riipuksen teko oli ihan selvä homma, mutta piti istua yksi workshopilta melkein käsi poskella, kun en keksinyt kuinka rakentaa ketju. Mikään perinteinen malli ei inspannut ja en keksinyt sitten muutakaan.
perjantai 26. marraskuuta 2010
Eka emalikoru valmiina - The first enameled piece readymade
Lähettänyt bymaya klo 16.24 3 kommenttia; comments
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Emalikurssilta hengissä! - Alive from enameling class!
perjantai 5. marraskuuta 2010
Hopeakurssin aikaansaannoksia - Some results from the local silver course
Harvoin saa näin paljon kiitosta, kuin tänä päivänä, kun mulla oli nämä minun uudet korut päällä. Ehkä se, että nämä oli ikäänkuin samaa sarjaa sai aikaan sen. Kivi on oma hioma ja tietysti kaikki korut omatekeleitä. Olivat ihan tyylikkäitä mustan trikoon kanssa. Yksinkertaista, mutta toimivaa.
Lähettänyt bymaya klo 19.47 3 kommenttia; comments
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Syyspäivän antia - Autumn day results
Virkkaaminen ja helmeily jatkuu. Nyt kokeilin lankana tosi ohutta metallivaijeria. Tämä tuntuisi toimivan. Edelleen haluaisin enemmän sellaista pintaa ja tasaista, mutta tästäkin tuli kiva violetti koru. Hankalaa tulkita ohjeita, kun niissä käytetään brändinimiä, joita ei ole kotoisasti saatavilla. Alkuperäisessä ohjeessa viitattiin johonkin kokonaispakettiin, jossa käsitykseni mukaan olisi ollut koukku, vaijerit jne tykötarpeet. Mutta eikä kaikki taiteilijatkin tee materiaalikokeiluja?
Lähettänyt bymaya klo 11.16 0 kommenttia; comments
Tunnisteet: /Tags: askartelua, töitä
tiistai 5. lokakuuta 2010
Helmeilyä -Beadings
Ostin pari valmisriipusta lasisia ja jossain vaiheessa ajattelin pujotella ne perushelminauhaan koristeeksi. Mutta tulin ostaneeksi Bead Unique -lehden ja innostuin kokeilemaan virkkaamalla tehtyä kaulakorua. Täytyy todeta, että tästä ei tullut yhtään alkuperäisen oloinenkaan. Suurin syy lienee käytetty helmilanka. Syysväreissä käytin perusvaijeria, on hiukan kankea ja tuossa karkkivärisessä koetin siimaa. Sen sijaan, että olisi tullut mattomainen pinta, näistä tuli köynnöksiä. Pitää kokeilla jollain vähemmän liukkaalla materiaalilla miten käyttäytyy.
Lähettänyt bymaya klo 7.28 0 kommenttia; comments
torstai 30. syyskuuta 2010
Laukkuja - Bags
Hurahdin sitten ompelemaan laukkuja. Niitä on syntynyt tähän mennessä 3 kpl. Se jännä juju laukuissa on, että niiden ompelemisessa joutuu todella pohtimaan oikeaa työjärestystä, jos haluaa saumat ja yksityiskohdat oikein ja siististi. Materiaali toimi inspiraatiotna, sillä onnistuin sattumalta hankkimaan Palmroothin tehtaan myymälästä kroko/suomukuivoituja tekonakhapaloja. Kukin oli noin puolimetriä (n. metrin leveä) ja erilaisia kuoseja ja värejä. Ompelin ekassa huumassa burgundin värisen kassin/shopper (vasemmanpuoleisin). Minulla ei ollut mitään kiinnittimiä tms. mutta otin sakset käteen ja aloin leikellä ja samalta istumalta tein melkein homman valmiiksi oikeassa flowfiiliksessä!
Lähettänyt bymaya klo 12.07 0 kommenttia; comments
Tunnisteet: /Tags: askartelua, works
lauantai 11. syyskuuta 2010
Kivenistutusta - Stone setting
Puutarhan hoidolta ehtii taas askartelemaan autotalliin. Muutamana varastettuna tuntina olen pikkuhiljaa väsäillyt sormusta, jossa halusin kokeilla istuttaa pieniä kiviä putkeen ja ovaalia istukkaa.
Lähettänyt bymaya klo 21.23 1 kommenttia; comments